perjantai 12. maaliskuuta 2010

Laivatunnelmaa Hakaniemen Hiltonissa

Kaipaatko laivatunnelmaa? Mutta ei olisi oikein aikaa eikä rahaakaan lähteä Tukholman risteilylle tai edes Tallinnan miniristeilylle. Tai aikaa ja rahaa kyllä olisi, mutta merisairaus iskee pienemmässäkin aallokossa. Ei hätää, suuntaa silloin askeleesi kohti Helsingin Hakaniemessä sijaitsevaa Hotelli Hiltonia.

Jo heti hotellin ovesta sisään astuessa mielen valtaa laivatunnelma. Ei puutu kuin se iänikuinen valokuvaaja, joka yrittää saada kaikki sisääntulijat hymyilemään kuvassa nätisti. Ja sama tunnelma vain jatkuu, kun kävelee hotellin käytävillä. Olo on ihan kuin Ruotsin laivan hyttikäytävällä. Laivatunnelmaa lisää vielä hotellin sijainti ihan rannassa. Ruokasalin valtavista ikkunoista on nimittäin suora näkymä merelle. Jos ei muuta, niin käy kyseisessä hotellissa vain vaikka aulan vessassa aistimassa laivatunnelmaa tai mikäli aikaa on enemmän, niin nauti lounas ”laivan” ravintolassa. Tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin yksikään miniristeily, kun rahaa ei mene tax free ostoksiin eikä pakollisiin tuliaisiin.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Helsingin Forumin vessat

Nyt tulee risuja Helsingin keskustassa sijaitsevan kauppakeskus Forumin vessoille. Ensimmäiset risut saa maineikas Fazerin kahvila. Sinänsä plussaa, että kahvilan vessasta löytyy ripustuskoukku takille, mutta miksi ihmeessä se koukku on pitänyt laittaa niin lähelle vessanpönttöä. Kun ripustat takkisi koukkuun, niin takki väkisinkin tulee pöntön päälle. Yritä siinä sitten tehdä tarpeitasi, kun samalla pelkäät takkisi tippuvan päällesi. Tilaa ripustuskoukulle kyllä löytyisi muualtakin vessan seiniltä. Eikä koukun vaihtaminen toiseen paikkaan vaatisi kuin ruuvimeisselin ja viisi minuuttia aikaa.

Ja sitten toiset risut Forumin yleiselle vessalle. Ensin taas täytyy kehua, että yleisen vessan käyttö ei maksa mitään ja vessa on kaikin puolin siistissä kunnossa siitä huolimatta. Yleensähän yleiset, ilmaiset vessat tuppaavat olemaan sen verran siivottomia, ettei niissä tee mieli käydä. Mutta mutta, täälläkin risuja aiheuttaa se ripustuskoukku. Menet vessaan, ripustat takin koukkuun ja istut pöntölle tarpeillesi. Kun hetken päästä tarvitset vessapaperia, alat ihmetellä mistä sitä paperia saisi. No, siellähän se vessapaperirullateline on takkisi alla. Ei tarvitse olla kovinkaan pitkä takki, kun takki peittää koko vessapaperirullatelineen, koska ripustuskoukku on suoraan telineen yläpuolella. Siis niin epäkäytännöllistä kuin olla voi. Ei ole paljon ripustuskoukkujen asentajilla järki päätä pakottanut, kun ovat ruuvailleet koukkuja Forumin vessoihin.

Voisiko ne ripustuskoukut jatkossa ruuvata vaikka siihen vessan oveen?