tiistai 24. tammikuuta 2012

Kiitos HC Saimaa

Ulkona satelee lunta, kirjoitukseni sen sijaan satelee kiitoksia Holiday Club Saimaa -hotellin Harmony Spalle, jonka palveluja käytin taannoisella kylpylälomallani. Aiheita kiitokseen on monia. Ensinnäkin aukioloajat palvelevat hotellin asiakkaita erittäin hyvin. Hyvinvointiosastolta saa hoitoja nimittäin lauantainakin iltakymmeneen asti, mikä on tosi hienoa!! Yleensähän viikonloppuisin on lyhyemmät palveluajat, mutta täällä on oivallettu, että juuri viikonloppunahan sitä on aikaa ja halua tulla hierontaan, jalkahoitoon, manikyyriin jne.

Toinen kiitoksen aihe on rentoutumishuone, johon voi mennä ennen hoitoa rentoutumaan. Huone on aistikkaasti kalustettu lokoisilla keinutuoleilla. Valaistuskin on mukavan himmeä, juuri sopiva rentoutumiseen. Tarjolla on myös teetä ja vaahtokarkkeja. Tällaiseen en ole aikaisemmin törmännyt ja nyt ensikokemus oli erittäin miellyttävä. Etenkin kun rentoutumishuoneessa ei sattunut olemaan lisäkseni ketään. Mikäs siinä oli kiikkustuolissa istuessa. Kivempi siinä oli omaa vuoroaan odotella kuin hoito-osaston vastaanottotiskin hälinän vieressä, missä odotustilat perinteisesti sijaitsevat. Tarjolla olisi ollut myös höyrysauna ennen hoitoja, mutta sitä en tällä kertaa kokeillut, ehkä sitten ensi kerralla.

Kolmas ja suurin kiitos menee Visalle, josta kaikki asiakaspalveluhenkilöt voisivat käydä ottamassa oppia. Enpä ole niin mukavaa ja palvelualtista henkilöä tavannutkaan. Mukavan leppoisaan ja ystävälliseen tyyliinsä Visa otti hyvinvointiosaston asiakkaat vastaan, auttoi ennakkotietolomakkeen täyttämisessä, opasti rentoutumishuoneeseen ja piti asiakkaista kaikin puolin hyvää huolta. Hyvä Visa!