Loistavaa ja ei-niin-loistavaa stand uppia

Monta vuotta jatkunut stand up –buumi saavutti viimein minutkin. Kävin nimittäin kolmen päivän sisällä kahdessa eri stand up –showssa. Ne olivatkin ensimmäinen live-kokemukseni kyseisestä taiteenlajista. Jos ei siis oteta huomioon sitä, että erään ystäväni tarinat vetävät vertoja monelle stand up –koomikolle, mutta ystäväni tarinoiden kuuntelusta ei ainakaan vielä toistaiseksi ole tarvinnut maksaa, vaan ihan ilmaiseksi olen saanut nauttia ja nauraa.

Nämä kaksi stand up –showta, joita kävin katsomassa poikkesivat toisistaan huomattavasti. Ensimmäisessä esiintyi Niko Kivelä ja toisessa Sami Hedberg, molempia kehuttu Suomen parhaimmistoksi. Omat ennakko-odotukseni menivät kyllä ihan päälaelleen. En osannut odottaa Nikon showsta oikein yhtään mitään ja toisaalta taas Samin shown odotin olevan tosi hauska ja viihdyttävä. Mutta ei se ihan niin mennytkään.

Nikon show oli tosi loistava! Niko laittoi itsensä likoon ja käytti omia heikkouksiaan shown elementteinä ja punaisena lankana. Kaikki tarinat eivät varmasti olleet totta, mutta se ei ainakaan minua häirinnyt. Hienosti ja taitavasti Niko kertoi jutut itsensä kautta eikä nolannut yleisöä, vaikka yleisön joukosta poimikin pari tyyppiä, joiden elämästä uteli muutamia yksityiskohtia. Nikon showssa sai nauraa vedet silmissä koko ajan ja oikein harmitti, että nytkö tämä jo loppui.

Ja sitten oli se Samin ei-niin-loistava esitys... Sami teki juuri päinvastoin kuin Niko. Otti yleisön joukosta paljon ihmisiä silmätikukseen, kyseli heiltä ihan liikaa ja minun mielestä nolasi jotkut ihmiset täysin. Eikä Samin show oikein tuntunut edes alkaneen, kun se jo loppuikin. Nauraa ei paljon tarvinnut eikä yhtään harmittanut, kun esitys loppui. Ei sitä olisi kauempaa jaksanutkaan.

Tuli mieleen se vanha viisaus, että ammattilaisen erottaa siitä, että jokainen esitys vedetään täysillä ja ikään kuin ensimmäistä kertaa. Tämän voisi Samikin muistaa. Nyt taisi Samilla enemmän vaan pyöriä euron kuvat silmissä. Eli vaikka nimeä ja mainetta onkin tullut, ei esitystä silti voi puoliteholla viedä läpi. Kyllä siihen pitää panostaa ja satsata ihan yhtä paljon kuin uran alussa, kun yrittää tehdä itseään tunnetuksi.

Summa summarum: ruusuja Nikolle huikeasta ja hyvinrakennetusta showsta ja risuja Samille heikosta, jopa ala-arvoisesta suorituksesta. Ei ole vaikea valita kumman naurattajan keikalle menen uudemmankin kerran.

Liikaa muovikasseja

Oletteko huomanneet, että ei tarvitse olla kovin kummoinen ns. erikoisostos ruokakaupassa, kun kassalla tuote miltei automaattisesti laitetaan pieneen muovipussiin. Tiedättehän, noihin ohuen ohuisiin rapiseviin pusseihin, joita myös hedelmäpusseiksi kutsutaan. ”Laitetaanko pakasteet pussiin?” –kysymyksen kassalla vielä kuulee, mutta muiden erikoistuotteiden kohdalla kysymystä ei edes tule. Siinä saa siis itse olla tarkkana, että ehtii ajoissa sanoa, että ei tarvitse pussia esim. sukille, postikorteille, langoille ja alusvaatteille. Siis siinä tapauksessa että ei halua em. tuotteille omaa pientä pussia. Minä en halua, sillä en ymmärrä koko ajatusta. Miten se sukkapari kauppakassissa likaantuisi, sillä ovathan ruoatkin pakkauksissaan eikä paljaana. Olisi paljon kivempi, että kassa ei tyrkyttäisi pikkupusseja automaattisesti, vaan kukin saisi itse ottaa kassahihnan vierestä pikkupussin jos niin haluaa.

Yritän välttää turhia muovikasseja muutenkin. Eli laukussani kulkee aina mukana pieni kangaskassi, johon voin pienet ostokset sujauttaa. Isompia kauppareissuja varten varaudun tietenkin kauppakassilla. Silti niitä muovikasseja väkisinkin kertyy, jos vaikka töistä kotiin tullessa piipahtaa kauppaan ja ostaa yllättäen jotain isompaa mikä ei pieneen kangaskassiin mahdukaan. Mutta silti en toivoisi enää kokevani samaa, mitä koin Hyvinkään Laaksossa jokunen aika sitten.

Tarina menee näin: Töistä lähtiessäni poikkesin Sokoksella, josta tarttui mukaan vaate, jolle sain kassalta Sokoksen sinisen muovikassin (vaate ei siis mahtunut pieneen kangaskassiini). Kävin sitten vielä Laaksolla, josta sieltäkin löytyi kiva vaate, joka oli ihan pakko ostaa. Laakson kassalla myyjä alkoi pakata vaatetta Laakson punaharmaaseen muovikassiin. Kerroin, että en tarvitse kassia, sillä se mahtuu kyllä tähän ja näytin Sokoksen sinistä muovikassiani. Myyjä hymyili ja vastasi, että ”niin, mutta kun se on vääränvärinen.” Sanoin, että minua ei kiinnosta minkävärinen kassi on, mutta toista muovikassia ostoksilleni en ota. Pitkin hampain myyjä suostui siihen, että laitoin Laakson ostokseni Sokoksen muovikassiin. Myyjä ei kyllä tehnyt elettäkään, että olisi auttanut minua, ihan itse sain taitella vaatteen kassiin. Tämä oli ensimmäinen kokemukseni vääränvärisestä muovikassista, sillä ei muissa vaateliikkeissä ole loukkaannuttu, jos en ole huolinut muovikassia, vaan laittanut ostokset toisen firman muovikassiin.

Mielestäni ympäristötietoiset vaateliikkeet voisivat alkaa palkita asiakkaitaan siitä, että nämä eivät tarvitse muovikassia ostoksilleen. Ihan vaikka euron alennus ostosten loppusummasta riittäisi minulle. Kyllä siinä olisi kannustinta alkaa käyttää omaa (kangas)kassia.