Makkaratalon Fazer

Olen aiemminkin kirjoittanut Fazerin kahvilasta. Ja nyt täytyy taas antaa palautetta saman ketjun kahvilasta. Tällä kertaa kyseessä on Helsingin Makkaratalossa sijaitseva Fazerin kahvila. Olin siellä viime viikolla ystäväni kanssa ja emme suinkaan olleet ainoita asiakkaita. Vapaata pöytää oli vaikea löytää, koska kaikki ne pöydät, joissa ei istunut ketään, oli täynnä edellisten asiakkaiden likaisia astioita. Ei siis auttanut muu kuin ryhtyä siivouspuuhiin, mikäli halusi itselleen pöytäpaikan. Koska kahvilassa ei näkynyt astioiden palautuskärryä, emme voineet muuta kuin pinota likaiset astiat yhdelle tarjottimelle ja näin saimme tilaa omille tarjottimillemme.

Olimme kahvilassa vähän reilun tunnin, eikä tuona aikana yksikään henkilökunnan edustaja käynyt siivoamassa pöytiä. Asiakkaat vaihtuivat ja likaisten astioiden pinot pöydillä kasvoivat kasvamistaan. Pois lähtiessämme vielä katsoimme kahvilan joka nurkan ja sopen olisiko jossain sittenkin ollut astioiden palautuskärry, mutta ei ollut.

Laitoin asiasta sähköpostitse palautetta kahvilaan ja vuoropäällikkö vastasi näin: ”Kiitoksia arvokkaasta palautteestanne. Olen hyvin pahoillani tästä ikävästä tapahtumasta. Käyn asian läpi henkilökuntamme kanssa ja tulemme jatkossa kiinnittämään entistä enemmän huomiota kahvilamme siisteyteen. Toivon, että luottamuksenne Fazer brändiin säilyy edelleen ja tulette jatkossakin asioimaan kahvilassamme.”

Minusta Fazerilla on niin hyvä ja vahva brändi, että olettaisin tällaisten asioiden sujuvan moitteettomasti. Siis joko astioiden palautuskärry tai riittävästi henkilökuntaa. Enpä tiedä pitäisikö parin viikon kuluttua mennä uudestaan samaan kahvilaan katsomaan miten asiat silloin hoituvat.

Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Kyseisellä kahvilareissulla minä söin tonnikalatäytteisen ruisleivän ja täytettä oli niin runsaasti, että sitä olisi riittänyt melkein kahteenkin leipään. Oikein hyvä ja maukas leipä olikin. Kahvilakäynnistä jäi siis kuitenkin hyvä maku suuhun.

 

Presidentin kunniaksi vapaapäivä

Tämäkin viikko on työpäivien suhteen repaleinen, kun eiliseen sattui Uudenvuodenpäivä, joka tämmöisellä siistiä sisätyötä tekevällä on aina vapaapäivä. Oikeastaan koko joulukuu tuntui vähän repaleiselta, etenkin kun Itsenäisyyspäiväkin osui arkipäivälle, mikä tarkoitti ylimääräistä vapaapäivää siihen työviikkoon. Jouluviikko se vasta repaleinen olikin, kun ei ollut kuin kaksi työpäivää.

Vaikka työmarkkinajärjestöt eivät ajatuksesta yhtään tykkää, niin rohkenen silti esittää yhtä kansallista vapaapäivää lisää. Nimittäin tasavallan presidentin virkaanastujaispäivä. Ajatus tuli mieleen, kun eilen televisiosta tuli kovin presidentillistä ohjelmaa. Ensin siis Sauli Niinistön ensimmäinen uudenvuodenpuhe ja myöhemmin illalla dokumentti Tarja Halosen viimeisestä presidenttivuodesta.

Muistan Tarja Halosen ensimmäisen virkaanastujaispäivän vuodelta 2000 hyvin. Katsoin seremonioita televisiosta silloin noin 5-vuotiaan kummipoikani kanssa. Kummasti pikkupoikakin jaksoi keskittyä television äärelle katsomaan, kun puolustusvoimien kunniakomppania ensimmäisen kerran Suomen historiassa tervehti presidenttia sanoilla ”Hyvää päivää, rouva tasavallan presidentti!”

Viime keväänä Sauli Niinistön virkaanastujaispäivänä olin työn touhussa ja kuuntelin seremonioita radiosta. Selostaja kummeksui, että yllättävän vähän ihmisiä on tullut seuraamaan juhlallisuuksia Eduskuntatalolle ja Presidentinlinnan edustalle. No miten tavalliset ihmiset voisivat tullakaan seuraamaan virkaanastujaisia, kun pitää olla töissä! Mutta asia olisi toisin, jos virkaanastujaispäivä olisi vapaapäivä. Ihmiset voisivat sankoin joukoin tulla hurraamaan uudelle presidentille ja järjestää kenties omia juhliaan virkaanastujaisten kunniaksi. Vähän niin kuin ihmiset järjestävät omia Itsenäisyyspäiväjuhliakin.

Eikä tuo yksi ylimääräinen vapaapäivä kovin kalliiksi taitaisi tulla, kun se kuitenkin normaalisti on vain kerran kuudessa vuodessa.