Työn ja perheen yhteensovitus

Työntekijän 50- ja 60-vuotissyntymäpäivä on yleensä palkallinen vapaapäivä. Ja näin se pitää ollakin, hieno juttu. Vaikka onhan siinä lievä ristiriita. Juhlakalu saa itse palkallisen vapaapäivän, jotta voisi juhlia vuosipäiväänsä. Mutta mites sitä juhlit, kun lapset ja muut sukulaiset ovat silloin työn touhussa. Voisiko tuota palkallista vapaapäivää siis laajentaa koskemaan myös juhlakalun lapsiin? Eli kun äiti tai isä täyttää 50 tai 60 vuotta, niin päivä vapaaksi ja juhlimaan. Eikös se olisi juuri sitä työn ja perheen yhteensovittamista, josta niin kovasti puhutaan!

Ajatus juolahti mieleeni kesken tylsien työjuttujen, kun ajattelin äitiäni, joka tänään viettää syntymäpäiväänsä. Jos ajatukseni olisi totta, olisi minullakin tänään palkallinen vapaapäivä...

Hiihtokeskusten yhteissaunat

Nyt kun hiihtokeskuksissa on sesonki ja jokaikinen mökki vuokrattuna viikosta toiseen, niin onkohan kukaan tullut ajatelleeksi, että yhteissaunat olisivat aika mainio juttu. Eihän siinä ole mitään järkeä, että joka mökissä lämmitetään joka päivä sauna ja osa saunoista on varmaan aika vajaakäytölläkin, jos siellä nyt yksi tai kaksi käy hetken aikaa istumassa.

Vaan toista olisi yhteissaunat, johon mahtuisi suurempikin porukka. Olisihan se ekologinenkin vaihtoehto, kun jokaisen ei itse tarvitsisi mökissään lämmittää saunaa, vaan olisi yhteissauna lämpimänä. Vaikka niin, että viideltä olisi naisten vuoro, kuudelta miesten vuoro ja seitsemältä sekasauna. Voisiko olla hienompaa tapa virittäytyä ja valmistautua iltarientoihin! Minä ainakin olisin valmis kokeilemaan tuota sekasaunaakin, jos sellainen jostain hiihtokeskuksesta löytyisi!

Moitteita Helsingin musiikkitalon ravintolalle

Ravintoloita monesti arvioidaan tähtimerkinnöillä. Mitä enemmän tähtiä, sitä parempi ravintola. Helsingin musiikkitalon ravintola ei ainakaan minulta saa yhtään tähteä. Olin siellä ystäväni kanssa syömässä 13.2. ja kaikki ei mennyt ihan oppikirjan mukaan, mutta ei siitä sen enempää. Onneksi tarjoilijalla oli kuitenkin sen verran tilannetajua, että hän antoi oma-aloitteisesti 20%:n alennuksen. Pari päivää myöhemmin etsin kyseisen ravintolan sähköpostiosoitteen ja laitoin palautetta huonosti sujuneesta illasta. Kerroin asiallisesti miten ilta oli mennyt ja toivoin, että ravintolan henkilökunta jatkossa skarppaisi niissä asioissa, jotka olivat meidän kohdalla menneet pieleen.

Oli perjantai, kun lähetin palautteen ravintolaan ja ajattelin, että saattaapa hyvinkin mennä viikonlopun yli, ennen kuin saan vastauksen palautteeseeni. No, tässä on nyt mennyt jo kaksi viikonloppua, mutta mitään vastausta en ole vieläkään saanut. En missään nimessä odottanut saavani illallislahjakorttia tms., sillä tarjoilijan antama alennus oli oikein riittävä kompensaatio huonosta palvelusta. Minulle olisi riittänyt ihan lyhyt vastaus, jossa olisi pahoiteltu tapahtunutta ja toivotettu kaikesta huolimatta tervetulleeksi uudestaan. Mutta kun viestiini ei ole reagoitu millään lailla, vahvistuu vain käsitys, ettei kyseinen ravintola asiakkaistaan piittaa.

Minua on siis vaikea houkutella enää Musiikkitalon ravintolaan syömään. Jos vastaisuudessa olen menossa Musiikkitaloon konserttiin ja haluan mennä sitä ennen syömään, valitsen ruokapaikan kyllä jostain ihan muualta.

Makkaratalon Fazer

Olen aiemminkin kirjoittanut Fazerin kahvilasta. Ja nyt täytyy taas antaa palautetta saman ketjun kahvilasta. Tällä kertaa kyseessä on Helsingin Makkaratalossa sijaitseva Fazerin kahvila. Olin siellä viime viikolla ystäväni kanssa ja emme suinkaan olleet ainoita asiakkaita. Vapaata pöytää oli vaikea löytää, koska kaikki ne pöydät, joissa ei istunut ketään, oli täynnä edellisten asiakkaiden likaisia astioita. Ei siis auttanut muu kuin ryhtyä siivouspuuhiin, mikäli halusi itselleen pöytäpaikan. Koska kahvilassa ei näkynyt astioiden palautuskärryä, emme voineet muuta kuin pinota likaiset astiat yhdelle tarjottimelle ja näin saimme tilaa omille tarjottimillemme.

Olimme kahvilassa vähän reilun tunnin, eikä tuona aikana yksikään henkilökunnan edustaja käynyt siivoamassa pöytiä. Asiakkaat vaihtuivat ja likaisten astioiden pinot pöydillä kasvoivat kasvamistaan. Pois lähtiessämme vielä katsoimme kahvilan joka nurkan ja sopen olisiko jossain sittenkin ollut astioiden palautuskärry, mutta ei ollut.

Laitoin asiasta sähköpostitse palautetta kahvilaan ja vuoropäällikkö vastasi näin: ”Kiitoksia arvokkaasta palautteestanne. Olen hyvin pahoillani tästä ikävästä tapahtumasta. Käyn asian läpi henkilökuntamme kanssa ja tulemme jatkossa kiinnittämään entistä enemmän huomiota kahvilamme siisteyteen. Toivon, että luottamuksenne Fazer brändiin säilyy edelleen ja tulette jatkossakin asioimaan kahvilassamme.”

Minusta Fazerilla on niin hyvä ja vahva brändi, että olettaisin tällaisten asioiden sujuvan moitteettomasti. Siis joko astioiden palautuskärry tai riittävästi henkilökuntaa. Enpä tiedä pitäisikö parin viikon kuluttua mennä uudestaan samaan kahvilaan katsomaan miten asiat silloin hoituvat.

Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Kyseisellä kahvilareissulla minä söin tonnikalatäytteisen ruisleivän ja täytettä oli niin runsaasti, että sitä olisi riittänyt melkein kahteenkin leipään. Oikein hyvä ja maukas leipä olikin. Kahvilakäynnistä jäi siis kuitenkin hyvä maku suuhun.

 

Presidentin kunniaksi vapaapäivä

Tämäkin viikko on työpäivien suhteen repaleinen, kun eiliseen sattui Uudenvuodenpäivä, joka tämmöisellä siistiä sisätyötä tekevällä on aina vapaapäivä. Oikeastaan koko joulukuu tuntui vähän repaleiselta, etenkin kun Itsenäisyyspäiväkin osui arkipäivälle, mikä tarkoitti ylimääräistä vapaapäivää siihen työviikkoon. Jouluviikko se vasta repaleinen olikin, kun ei ollut kuin kaksi työpäivää.

Vaikka työmarkkinajärjestöt eivät ajatuksesta yhtään tykkää, niin rohkenen silti esittää yhtä kansallista vapaapäivää lisää. Nimittäin tasavallan presidentin virkaanastujaispäivä. Ajatus tuli mieleen, kun eilen televisiosta tuli kovin presidentillistä ohjelmaa. Ensin siis Sauli Niinistön ensimmäinen uudenvuodenpuhe ja myöhemmin illalla dokumentti Tarja Halosen viimeisestä presidenttivuodesta.

Muistan Tarja Halosen ensimmäisen virkaanastujaispäivän vuodelta 2000 hyvin. Katsoin seremonioita televisiosta silloin noin 5-vuotiaan kummipoikani kanssa. Kummasti pikkupoikakin jaksoi keskittyä television äärelle katsomaan, kun puolustusvoimien kunniakomppania ensimmäisen kerran Suomen historiassa tervehti presidenttia sanoilla ”Hyvää päivää, rouva tasavallan presidentti!”

Viime keväänä Sauli Niinistön virkaanastujaispäivänä olin työn touhussa ja kuuntelin seremonioita radiosta. Selostaja kummeksui, että yllättävän vähän ihmisiä on tullut seuraamaan juhlallisuuksia Eduskuntatalolle ja Presidentinlinnan edustalle. No miten tavalliset ihmiset voisivat tullakaan seuraamaan virkaanastujaisia, kun pitää olla töissä! Mutta asia olisi toisin, jos virkaanastujaispäivä olisi vapaapäivä. Ihmiset voisivat sankoin joukoin tulla hurraamaan uudelle presidentille ja järjestää kenties omia juhliaan virkaanastujaisten kunniaksi. Vähän niin kuin ihmiset järjestävät omia Itsenäisyyspäiväjuhliakin.

Eikä tuo yksi ylimääräinen vapaapäivä kovin kalliiksi taitaisi tulla, kun se kuitenkin normaalisti on vain kerran kuudessa vuodessa.