Viikonloppuna kohtasin suunnattoman ongelman.
Nurmikko mökillä oli melkein kuin viidakko. Voikukat suurina pensaina ja lähes huminan saatoin kuulla, kun ruohonkorret pienessä tuulenpuuskassa heiluivat.
Siis ei tuo se ongelma ollut vaan tämä: reippahasti kävivät askeleet vajalle suloista ruohonleikkuritraktoria tapaamaan ensi kertaa talven jäljiltä. Viime vuotiseen tapaan annettaisiin sille vähän virtaa akkulaturilla ja a vot pärähtäisi moottori käyntiin. Tämän verran olen jo puutarhan hoitoon perehtynyt tällä tilanomistaja aikakaudellani.
Mutta mutta, niin ei käynytkään. Tunti laturissa ja ei inahdustakaan. Toinen tunti eikä vieläkään, eikä laturin mittarikaan edes värähdä. Oli raskain sydämin todettava, että kahden talven paukkuva pakkanen on syönyt akun. Ei muuta kuin uutta akkua hommamaan!
Helpommin sanottu kuin tehty, niitähän oli pilvin pimein erilaisia siellä kaupan hyllyllä! Eikä auttanut kun sanoin, että ruohonleikkuriin, sellaiseen pikkuiseen oranssinväriseen traktorimalliin. Pitää kuulema olla koko ja virta ja .... Eli seuraavalla mökkireissulla mittanauhan kanssa tutkailemaan sitä akkua uudelle.
Vakiokoot akuille
Kyllä minä sen tajuan, ettei akkuja voi olla vain yhtä kokoa. Miltä se näyttäisi kun rannekelloonkin ripustettaisiin kilon painoinen mötikkä vain sen takia, ettei pienempiä saa tehdä.
Mutta voisiko niitä olla vain kolmea kokoa? Pieni, keskikoko ja iso.
Pieniä käytettäisiin kelloihin, kaukosäätimiin ja palovaroittimiin. Keskikokoisia sitten ruohonleikkureihin ja isoa vaikka autoihin.
Ajetelkaa kuinka helppoa olisi mennä kauppaa ja sanoa, että "keskikokoinen akku kiitos"!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti